Hyväntekeväisyystyö osana tapahtumajärjestämistä
Tapahtumajärjestys on valtavan suuri käsite, eikä pyöri pelkästään yritysmaailman ja vapaa-ajan merkkipäivien ympärillä. Tapahtumajärjestyksellä voidaan tehdä myös hyväntekeväisyyttä. Tuottoisa hyväntekeväisyys tarvitsee paljon osallistujia ja osallistujia taas puoleensa vetää houkutteleva show. Siksi panostaminen hyväntekeväisyystapahtuman menestykseen on oleellista ja motivaationa toimii tuottojen ohjaaminen oikeasti hyvään tarkoitukseen.
Nenäpäivä-tapahtuma
Yksi Suomen suurimpia hyväntekeväisyystapahtumia on Nenäpäivä. Vuodesta 2004 toimineen säätiön ovat perustaneet Suomen Punainen Risti, UNICEF, Kirkon ulkomaanapu ja Yle. Säätiö tekee myös laajaa yhteistyötä monen muun suomalaisen hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Nenäpäivää kampanjoidaan laajalti Suomessa ympäri vuoden ja sen huipentuma Nenäpäivä-show järjestetään joka vuosi loka-marraskuun aikana.
Nenäpäivä-show on oivallinen esimerkki onnistuneesta hyväntekeväisyystapahtumasta. Viime vuoden tapahtumassa Yle uutisoi, että pelkästään itse tapahtuman aikana kerrytetyt varat ylsivät jo lähes 2,3 miljoonaan euroon. Tulos ylitti sadalla tuhannella eurolla edellisvuoden keräyksen samassa ajassa. Varoilla autetaan maailman kaikkein köyhimmissä oloissa asuvia lapsia.
Nenäpäivän takana onnistunut toimintasuunnitelma
Avainsana onnistuneeseen hyväntekeväisyystapahtumaan on tehokas toimintasuunnitelma, jossa valitaan oikeat yhteistyökumppanit, tunnistetaan kohderyhmä, asetetaan realistiset tavoitteet sekä luodaan budjetti ja aikaraja. Vaikka Nenäpäivä-tapahtuman takana seisovat vaikutusvaltaiset yhteistyökumppanit, budjetin noudattaminen on tärkeää, sillä tapahtuman tuottojen tarkoitus on suuntautua kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyskohteeseen, ei ylimääräisten kulujen peittämiseen. Kumppanuus Nenäpäivä-kampanjan kanssa tuo houkuttelevia etuja, sillä se vahvistaa yrityksen vastuullista imagoa ja tuo positiivista medianähtävyyttä koko yritykselle.
Nenäpäivä-tapahtuman takana seisoo tehokas markkinointitiimi, joka on tuonut Nenäpäivä-kampanjan suomalaisten tietoon. Koko Suomi toimii Nenäpäivän kohderyhmänä vauvasta vaariin, ja tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon rahaa edistämään köyhissä oloissa syntyvien ja elävien lasten kasvua, terveyttä, koulunkäyntiä ja heidän perheidensä asemaa.
Tärkeänä kulmakivenä toimivat vaikutusvaltaiset yritykset, jotka ovat omalta osaltaan tuoneet tunnettavuutta tapahtumalle, sekä tietysti itse Unicef, joka tällä hetkellä toimii maailman vaikutusvaltaisimpana lasten oikeuksia puolustavana järjestönä. Nenäpäivän järjestäjät ovat ymmärtäneet myös julkisuuden henkilöiden tuoman hyödyn hyväntekeväisyyteen ja päätapahtumassa esiintyvät Suomen eturivin julkkikset auttavat nostamaan katsojalukuja sekä sivistämään myös nuorisoa hyväntekeväisyystyöstä.
Nenäpäivän tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Pitkäjänteisellä työllä ja vankalla markkinointisuunnitelmalla on onnistuttu luomaan vetovoimainen hyväntekeväisyystapahtuma, joka sekä kokonaisia yrityksiä että yksityishenkilöitä mukaan osallistumaan ja lahjoittamaan.