Tapahtuman mainonta on taiteenlaji

Oletko suunnittelemassa yleisötapahtumaa? Tapahtuman järjestämisessä on tietysti tuhat ja yksi asiaa, joiden pitää osua kohdalleen, jotta tapahtumasta tulisi menestys. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: ihmisten pitää löytää paikalle. Ilman osallistujia ei ole tapahtumaa. Tapahtuman markkinointi on oma taiteenlajinsa. Järjestäjän tulee ymmärtää yleisöään, jotta hän osaa kohdentaa mainonnan oikein. Sosiaalinen media on tietenkin erinomainen tapa tavoittaa juuri tietystä aiheesta kiinnostuneita ihmisiä. Vaikka et olisikaan innokas somessa mainostaja, jonkinlainen nettiläsnäolo on kuitenkin suotavaa, sillä ihmiset haluavat hakea tapahtuman tietoja netistä riippumatta siitä, missä ensin kuulivat siitä.
Netti ei kuitenkaan ole ainoa, tai aina edes paras, tapa tavoittaa ihmisiä ja saada heitä innostumaan tapahtumastasi niin paljon, että he muuttavat suunnitelmiaan päästäkseen paikalle. Jos tarkoituksenasi on kutsua paikalle erityisesti lähialueen ihmisiä, vanha kunnon mainosjuliste on keinona lyömätön. Juliste, kuten muutkin mahdolliset mainokset, tulee tietysti suunnitella tapahtuman mukaan. Ensinnäkin haluat, että juliste kiinnittää mahdollisen kävijän huomion. Tyylikkäät ja hillityt julisteet sopivat erilaisiin tapahtumiin kuin räiskyvän värikkäät ja trendikkään viileät julisteet.
Julisteen visuaalinen ilme on ensivaikutelman luojana hyvin tärkeä. Saatat olla taiteellisesti lahjakas, ja haluta suunnitella julisteen kokonaan itse. Voit myös tilata valmiita julisteita, joissa on mahdollisesti jätetty tilaa käsin kirjoitetuille yksityiskohdille. Mieti myös, mitä julistetta vilkaisevan ihmisen tulisi aivan ensimmäisenä tietää tapahtumastasi. Laita tämä tieto selvästi esille. Ajankohta ja paikka ovat tietysti tärkeitä yksityiskohtia. Voit halutessasi hyödyntää myös QR-koodeja, joiden avulla ohikulkija voi näppärästi skannata koodin ja saada lisätietoa tapahtumasta suoraan puhelimeensa. Pienempien tapahtumien, kuten pihakirppisten, mainoksiin voi aivan hyvin askarrella vanhoja kunnon irti revittäviä liuskoja, johon on kirjoitettu tapahtuman nettiosoite tai järjestäjän puhelinnumero. Nykyihminen kuitenkin usein nappaa julisteesta kuvan puhelimeensa.
Tapahtumajärjestäjällä on usein kaksi pelkoa ylitse muiden: kaatosade tai se, että kukaan ei tule paikalle. Käänteisetkin ongelmat ovat kuitenkin mahdollisia! Erinomaisen kaunis sää ja yli odotusten onnistunut mainonta voi houkutella paikalle yllättävän suuren määrän ihmisiä. Aivan suunnaton panostaminen mainontaan ei yleensä ole järkevää. Varsinkin jos kyseessä on ensimmäinen yleisötapahtumasi, on parempi pitää mittakaava pienenä ja keskittyä mainostamaan niin sanotusti varmoilla vesillä. Pieni tapahtuma, jossa yksityiskohdat on mietitty hyvin ja homma pysyy hyvin käsissäsi, on huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin odottamaton yleisöryntäys, jota et pysty enää hallitsemaan. Sitä paitsi, kohderyhmään hyvin sopivat kävijät ovat tapahtumaan luultavasti tyytyväisempiä kuin laajaan mainosverkkoon tarttuneet sattumanvaraiset harhailijat. Tyytyväinen yleisö vie viestiä eteenpäin, ja tapahtumasi saa parasta mahdollista mainosta: ystävien suosituksia.