Näin valmistat palaveritarjoilut käden käänteessä

Jos olet jo ehtinyt toimia muutamien juhlien isäntänä tai emäntänä, tiedät varmasti paremmin kuin hyvin sen tosiasian, että juhlien suunnittelu on harvinaisen aikaa vievää touhua. Usein juhlia järjestämässä on useampi kuin yksi henkilö, joten erinäiset suunnittelupalaverit ovat tarpeellisia, jotta kaikki pääsevät sanomaan oman painavan sanansa kustakin juhlien suunnitteluun liittyvästä yksityiskohdasta. Varsinkin suurempia juhlia järjestettäessä apua tarvitaan esimerkiksi niin koristeluun, valokuvaukseen, tarjoiluun kuin ruoan laittamiseenkin, joten palaveripöytä täyttyy nopeasti väestä, vaikka kyseessä ei olisikaan ammattilaisten järjestämät pippalot. Yksityiskohtien hiominen ja ajatusten vaihtaminen sujuu myös huomattavasti mukavammin, kun palaverin osanottajille ei pääse tulemaan nälkä, joten älä missään nimessä unohda ruokatarjoilua! Tässä postauksessa annammekin vinkkejä, joiden avulla valmistat nopeasti ja helposti maittavaa tarjoiltavaa suunnittelupalavereihisi.

Tarjoiltavaa suunnitellessa kannattaa ensiksi ottaa huomioon se seikka, mihin aikaan palaveria pidetään. Jos esimerkiksi tarkoituksena on kokoontua pöydän ympärille puolen päivän maissa, voi olla paikallaan tarjota jotain tuhdimpaa purtavaa, jotta osallistujien ei tarvitse vielä kokouksen jälkeen miettiä lounaan syömistä. Jos suunnittelutapaaminen taas sattuu olemaan heti aamusta tai iltapäivällä, voit tarjoilla pientä makeaa ja suolaista naposteltavaa esimerkiksi kahvin kera. Voit halutessasi päättää hoitaa ruokailun joko ennen varsinaisen palaverin alkua tai sen lomassa. Syömistä ei välttämättä kannata lykätä suunnitteluvaiheen loppuun, sillä ideointi sujuu paremmin täydellä vatsalla. Noin yleisesti voidaan todeta, että tarjoilu kannattaa ajoittaa itse suunnittelun lomaan niissä tapauksissa, joissa se on käytännöllistä niin tehdä. Jos tarjoilu koostuu siis pienemmästä purtavasta ja kahvittelusta, naposteltavat voi tarjoilla ilman ongelmia keskustelun lomassa.

Palaveriin saattaa osallistua kerralla suurikin joukko, joten tarjoilujen valmistamisen tulisi olla mahdollisimman nopeaa ja helppoa. Tilanteissa, joissa sinun on tarjoiltava osanottajille täyttävä ateria, on parasta valita sellaiset raaka-aineet, joita on helppo kypsentää kerralla isompi satsi. Tällaisia ruoka-aineita ovat esimerkiksi riisi ja pasta, jotka sopivat helposti monen kastikkeen ja lisukkeen kaveriksi. Nopea riisinkeitin on oiva työväline suuren riisimäärän valmistamiseksi vaivattomasti suurellekin joukolle. Riisi sopii oivallisesti monen eri kastikkeen kanssa, jonka voit myös halutessasi valmistaa helposti myös vegaanisena versiona. Keittimellä kypsytetystä riisistä valmistat myös yllättävän nopeasti vaikkapa sushia, sillä noripötköt rullaa käden käänteessä kokemattomampikin kokki. Jos palaveritarjoilusi koostuu pienemmästä naposteltavasta, voi olla hyvä idea turvautua erilaisiin puolivalmisteisiin, joiden avulla valmistat nopeasti pienen lajitelman erilaisia suupaloja. Esimerkiksi paketillisesta voitaikinaa loihdit hyvän määrän niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja.