Valmistaudu ajoissa pikkujouluihin

Pikkujoulukausi on aivan nurkan takana ja olitpa sitten itse juhlien järjestäjä tai vain vieras, on sinun hyvä aloittaa valmistautuminen jo hyvissä ajoin. Pikkujoulut ovat yksi vuoden odotetuimmista juhlista ja olennainen osa suomalaisten valmistautumista itse jouluun. Pikkujouluja järjestetään yleensä yrityksissä sen henkilöstön kesken, mutta niitä voidaan järjestää lähes millä tahansa kokoonpanolla. Monet kaveriporukat juhlistavat joulua keskenään pikkujoulujen muodossa, sillä useimmat tuppaavat viettämään itse joulun perheen ja sukulaisten parissa. Pikkujoulujen tunnelma on usein joulua rennompi, eikä niihin välttämättä sisälly perinteisistä jouluruuista nauttimista, vaikka tämäkin on mahdollista, jos juhlaporukka on tehnyt varauksen esimerkiksi ravintolaan. Pikkujouluja voi juhlistaa melkeinpä missä vain, mutta usein erilaisten tila- tai ravintolavarausten tekeminen on tarpeellista, joten puhelin kannattaa ottaa käteen jo loka- tai marraskuussa.

Erityisesti yritysten pikkujoulut vaativat usein jonkin suuremman tilan varaamista, sillä työnantajan tilat eivät välttämättä sovellu juhlimiseen tai ne ovat ehkä yksinkertaisesti liian ahtaat. Parhaat tilat menevät aikaisin, joten liikkeellä on oltava usein jo paria kuukautta ennen itse suunniteltuja juhlia. Tilaa etsittäessä on otettava huomioon läsnäolijoiden lukumäärä, joten varmista työtovereiltasi, ovatko he osallistumassa juhliin vai eivät. Tuntemalla osallistujien tarkan määrän säästät rahaa, sillä vältät esimerkiksi riskin suhteettoman suuren juhlatilan varaamisesta. Tilaa varatessa on myös huomioitava siellä olevien istumapaikkojen määrä sekä käytettävissä oleva pöytätila ja jääkaappikapasiteetti. On myös varmistettava, saako tilaan tuoda omia syömisiä tai alkoholijuomia. Tilaa ei välttämättä tarvitse varata kovin pitkäksi aikaa, sillä sitä voidaan käyttää vain juhlien aloittelupaikkana, sillä myöhemmin matka voi jatkua ravintolaan ja sieltä vaikka johonkin klubiin.

Pikkujoulut ovat odotettu juhla, joka mahdollistaa esimerkiksi työporukan harvinaisen hauskanpidon yhdessä. Tästä syystä kyseiset juhlat ovat myös loistava tilaisuus laittautua ja pistää parastaan esimerkiksi pukeutumisen suhteen. Mitä aiot esimerkiksi laittaa hiuksesi? Jos haluamasi hiustyyli vaatii esimerkiksi kampaamossa käyntiä, on sinun myös tämän suhteen oltava hyvissä ajoin liikkeellä. Pikkujoulukausi on nimittäin yksi vuoden kiireisimmistä ajankohdista myös kampaamoyrittäjille, ja tässäkin tapauksessa parhailta loppuvat ajat ensin. Mieti myös vaatiiko kampauksesi esimerkiksi hiustenpidennyksiä? Nyt sinulla on vielä aikaa ostaa hiustenpidennykset esimerkiksi netistä, jolloin saat ne huomattavasti halvemmalla kuin jostakin putiikista, jossa hinnat ovat moninkertaiset. Joskus jopa juuri sopivan juhla-asun löytäminen ei ole niin helppoa kuin luulisi, joten niin kivijalka- kuin nettiputiikeissa vieraileminen kannattaa alottaa jo hyvissä ajoin. Koskaan ei myöskään tiedä, kauanko esimerkiksi jonkin netistä tilatun tuotteen toimitukseen kuluu aikaa.