Pidä ystävillesi jouluiset askartelujuhlat

Suomalaiseen joulunodotukseen liittyy runsaasti perinteitä, jotka tekevät itse pääpäivän odottelusta huomattavasti rattoisampaa. Perinteet varmistavat myös sen, että joulutunnelmasta tulee nautittua täysin rinnoin jo ennen jouluaaton ja joulupäivän juhlallisuuksia. Joulunodotukseen kuuluvat esimerkiksi erilaiset pienimuotoiset jouluteemaiset juhlat. Näistä juhlista monelle tulee ensimmäisenä mieleen pikkujoulut, sillä niitä järjestetään marraskuusta alkaen melkein kaikilla työpaikoilla. Hauska joulunajan juhlaidea on myös kutsua ystäviä ja perhettä askartelemaan yhdessä joulukoristeita. Askartelun lomassa osa juhlavieraista voi leipoa erilaisia jouluherkkuja, jotka saavat koko kotisi tuoksumaan ihanan jouluiselta. Joulukoristeiden askartelu ja pipareiden tuoksu saa kaikki vieraasi vuorenvarmasti joulumielelle. Tässä artikkelissa annammekin sinulle vinkkejä onnistuneiden joulunajan askartelupirskeiden järjestämiseksi.

Jouluisten askartelujuhlien suunnittelu kannattaa aloittaa aivan aluksi päättämällä, kuinka monta vierasta aiot juhliisi kutsua, sillä tämä vaikuttaa suoraan siihen, kuinka paljon askartelu- ja leivontatarvikkeita tulet tarvitsemaan. Kun vieraiden lukumäärä on selvillä, voit alkaa miettiä, millaisia koristeita voisitte yhdessä tehdä. Monien joulukoristeiden teko onnistuu useimmiten keneltä tahansa varsin vaivattomasti, mutta varmista kuitenkin, ettet vaadi vierailtasi liikoja. Askarteluhetken tulee pysyä rentona, eikä kenenkään tulisi joutua taistelemaan koristeensa aikaansaamiseksi otsa hiessä. Hauskoja koristeideoita löytyy helposti esimerkiksi Pinterestistä, jos kaipaat inspiraatiota. Hyvä lähestymistapa on valita muutamia erityyppisiä koristeita, joista vieraat voivat valita mieluisensa. Voit myös tehdä jokaisesta koristeesta jo valmiiksi mallikappaleen, jotta kaikki hahmottavat heti, mistä on kyse.

Kokoa kaikki askartelutarvikkeet keskelle pöytää, jotta ne ovat helposti kaikkien saatavilla. Tarvikkeiden näkeminen ja helppo saatavuus auttaa myös vieraitasi inspiroitumaan oman koristeensa luomisessa. Löydät kaiken tarpeellisen läheisestä askartelukaupastasi, mutta voit halutessasi myös hankkia osan tykötarpeista aivan itse. Monissa, varsinkin pohjoismaisissa, joulukoristeissa käytetään erilaisia luonnonmateriaaleja, kuten oksia, käpyjä ja havunoksia. Erityisesti tuoreita havuja kannattaa lähteä noutamaan lähimetsästä, sillä havunoksat tuoksuvat ihanan jouluisilta ja niitä voi hyödyntää monissa eri koristeissa. Havut näyttävät hyvältä esimerkiksi erilaisissa pöytäasetelmissa yhdessä valosarjojen, koristenauhojen ja kynttilöiden kanssa.

Askartelujuhlat ovat myös hyvä syy itse kullekin pukeutua parhaisiinsa. Joulunajan juhlapukeutumiseen kuuluu kimalletta ja glamouria, mikä antaa mahdollisuuden kokeilla astetta juhlallisempia asukokonaisuuksia. Milloin muutenkaan käyttäisit kaikkia paljettivaatteitasi ja punaisia kimallekorkokenkiäsi? Joulun juhliin on myös hauska meikata ja laittaa hiuksia ajan kanssa, sillä arkena laittautuminen menee helposti aina saman kaavan mukaan. Esimerkiksi klipsipidennykset tuovat hiuksiin kaivattua vaihtelua, sillä ne mahdollistavat vaikka minkälaisten kampausten tekemisen. Leikittele myös rohkeasti tekoripsillä- ja kynsillä, sillä ne tuovat tyyliisi aitoa juhlan tuntua!