Vinkkejä laadukkaiden juhlien järjestämiseen

Aina välillä tulee halu tai tarve järjestää hieman laadukkaammat juhlat, kuten esimerkiksi häät, ”pyöreät merkkipäivät” tai vaikka muuten vaan astetta hienommat kutsut. Kulissit yleensä merkitsevät eniten, joten juhlanjärjestäjille kovin paikka onkin pitää kaikki parhaimman vaikutuksen taika pystyssä. Tässä hieman vinkkejä, joiden avulla voit helpottaa tätä urakkaa.

Panosta kunnon laseihin

Arvokkaat juomat ansaitsevat kunnolliset lasit. Jos esimerkiksi budjetin takia ei kuitenkaan ole mahdollista hankkia arvokasta juotavaa, on laadukkaiden lasien avulla mahdollista saada juotavasta arvokkaamman oloista. Vaikutelman luominen on onneksi helppoa, esimerkiksi Iittala viinilasit ovat laadukkaat, aikaa kestävät, hyvinkin kohtuuhintaiset lasit, joiden hankkimista voi suositella. Juomat pääsevät niissä oikeuksiinsa ja ne luovat hyvän vaikutelman huomasta, kuin juomasta.

Hyvät ruokailuvälineet tekevät ruokailusta miellyttävämpää

Kuten lasien kanssa, myös ruokailuvälineillä on paljon osuutta ruokailun onnistumiseen. Miltä kuulostaisi tilanne, jossa ruokailijat eivät saisi pihvejään leikattua ja ruokailu tyssäisi siihen? Ei todellakaan hyvältä, siksi kannattaakin valita laadukkaat, varmasti terävät veitset, kuten kotimaiset Fiskars pihviveitset, joiden avulla liha on helppo leikata ja ruokailijat saavat varmasti nautittua ateriansa.

Ruokailuvälineissä kannattaa panostaa helposti pestäviin, yksinkertaisiin, mutta silti näyttäviin aterimiin, joiden avulla ruokailu sujuu mallikkaasti. Kannattaa muistaa pitää yhtenäinen linja ja varmistaa jokaiselle ruokailijalle olevan samanlaiset ruokailuvälineet.

Koristele näyttävillä väreillä

Vähemmän on enemmän ideologia voi päteä myös tässä yhteydessä ja jos koristelet väreillä, voit kokeilla koristella esimerkiksi väreillä, valoilla ja peileillä. Kannattaa välttää halpoja värejä, ne itsessään saavat koristelun näyttämään halvemmalta, kuin onkaan. Myöskin muovin käyttöä kannattaa harkita tarkkaan, koska muovi itsessään on halpa materiaali, jonka moni yhdistää halpoihin elementteihin.

Kaikista tärkeintä silti on hyvä juhlatunnelma ja sitä kannattaakin pyrkiä pitämään yllä.